Pihla Matikainen seitsemäs Orenburgin European Cupissa

Viime lauantaina Maskun Tempon Pihla Matikainen otteli Venäjän Orenburgissa European Cup -turnauksessa naisten -57 kilon sarjassa. Kilpailu oli Pihlan ensimmäinen ulkomaan kisa koronatilanteen alkamisen jälkeen 2020 keväällä.

Pihlan sarjassa suurin osa oli venäläisiä, ennestään tuntemattomia ottelijoita. Pihlan ensimmäisessä ottelussa vastaan asettuikin venäläinen Daria Chekalina. Ottelu päättyi Pihlan voittoon wazarin arvoisesti vastatekniikalla lonkkaheittoon. Toinen ottelu jälleen venäläistä vastustajaa vastaan oli hankalampi ja ottelu etenikin jatkoajalle. Vastustajalla oli jatkoajalle mentäessä kaksi passiivisuusvaroitusta ja yritykset olivat Pihlalla. Vastustaja kuitenkin harmillisesti pääsi kuittaaman jatkoajalla pisteet Pihlan taaksepäin suuntautuvasta heitosta, jonka venäläinen sai käännettyä itselleen.

Pihla pääsi jatkamaan tappiosta huolimatta keräilyotteluihin, joissa kohtasi jälleen venäläisen ottelijan. Ottelu oli tasainen ja molemmat ottelijat saivat kelpo yrityksiä. Jatkoajalla vastustaja lähti yrittämään polvi seoi-nagea, jonka Pihla sai blokattua vatsalleen. Kaikkien suureksi hämmästykseksi pöydän takaa tuomarit kuitenkin määrittivät tilanteen wazarin arvoiseksi ja näin vastustaja eteni pronssiotteluun.

Pihlan omat tunnelmat olivat harmistuneet tasaisten häviöiden myötä, vaikka seitsemäs sija kisoista tulikin. Omaan ottelemiseen Pihla oli kuitenkin tyytyväinen, vaikka lopputulos jäikin pistesijoille mitalin sijaan.

Plussaa saivat kisojen koronajärjestelyt, joiden avulla kisat saatiin järjestettyä turvallisesti. Suomen joukkue testattiin ennen lähtöään Suomessa kahdesti, Venäjälle tultuaan kahdesti ennen kisaa sekä kisoista lähtiessä vielä kerran ennen kotimatkaa. Paikan päällä joukkue ei saanut käydä muualla kuin hotellilla ja kisapaikalla. Kotimaahan palattua odottaa vielä kaksi koronatestiä, joiden tuloksiin asti ollaan luonnollisesti karanteenissa.

Posted in Uutiset.