Kuntoilun uutiset

 

Tempolaisilla hikinen puolimaraton

Tämän kesän toistaiseksi lämpimin päivä osui mukavasti juuri Paavo Nurmi -maratonille. Aurinko helotti pilvettömältä taivaalta ja elohopea kipui varjossakin lähes 30 asteeseen kun Tempolaisista Aarre Mäkinen, Juha-Pekka Voipio ja Toni Liesipuro olivat valmiina testaamaan kuntoaan lauantaina 3.7. perinteisellä Paavo Nurmi -puolimaratonilla.

Ennätykselliset reilut 3000 juoksijaa oli tällä kertaa ilmoittautunut joko maratonille, puolimaratonille tai 10km taipaleille. Järjestelyt toimivat totutun erinomaisesti. Helteinen sää varmasti lisäsi ruuhkaa juomapisteillä mutta ainakin Tempolaisten kohdalla juomia oli riittävästi tarjolla. Lähtö -ja maalialue sijaitsi kaupunginteatterin edessä ja perinteinen reitti kiemurteli kaupungin halki aina lähes Ruissalon kärkeen ja takaisin. Kuumuus tuntui etenkin viimeisellä jokirantasuoralla, jolloin myötätuuleksi kääntynyt tuulenvirekään ei juuri tuonut helpotusta pätsiin.

Armoton keli heijastui myös loppuaikoihin niin Tempolaisten kuin aivan huippujenkin kohdalla. Miesten maratonin voitti viime vuoden tapaan Finnish Maraton Runners:ia edustava Janne Klasila Naantalista ajalla 2.50 ja naisten puolella kovinta vauhtia viiletti Paavo Nurmi maratonilla jo ilmeisesti 5 kertaa peräkkäin Pauliina Tommola voittaen tällä kertaa N35 sarjan ajalla 3.13. Naisten puolimaratonilla keniattaret veivät odotetusti kärkisijat ja miesten puolikkaan kärkipaikat liusuivat myös ulkomaalaisjuoksijoille.

Tempolaisista kovinta vauhtia yleisessä sarjassa piti Toni ajalla 1.38.46 saadeen peräänsä Juha-Pekan ajalla 2.00.18. Aarre puolestaan kipitti aikakirjoihin ajan 1.50.24, joka riitti M50 sarjassa sijalle 34 noin 100 juoksijan joukossa. Miesten yleisessä sarjassa maaliin saapui n. 600 juoksijaa ja heidän joukossaan Toni oli sijalla 66 ja Juha-Pekka 296.

Helteisen urakan jälkeen Tempolaistrio nautti aurinkoisesta säästä ja palautui hieronnan sekä eväskassin maukkaiden herkkujen ääressä suunnitellen jo seuraavia koitoksia!

Toni Liesipuro - 03.07.2010