Porissa järjestettiin viikonloppuna aikuisten ja sovelletun judon SM-kilpailut. Järjestävä seura Porin Fudoshin täyttää tänä vuonna 40v., joten kilpailu oli juhlakilpailu. Erityisjudoryhmien määrä on kasvanut Suomessa ja judon perusajatuksiin kuuluukin erilaisten ihmisten hyväksyminen. Tästä osoituksena SM-kilpailutkin järjestetään yhdessä. Ennakkosuosikit osoittivat kisoissa paremmuutensa, eikä suuria yllätyksiä kisoissa tullutMaskun Temposta oli mukana viisi judokaa, mikä oli suurin aikuisten SM-joukkue seuran judohistoriassa.Tempon judokoista parhaiten otteli Tuija Lehtonen sarjassa N-63kg. Tuija selvitti tiensä loppuotteluihin voittamalla Eeva Toivasen Kristiinan Seudun Judosta. Semifinaalissa vastaan tuli sarjan ennakkosuosikki ja viime vuoden mestari Johanna Ylinen. Tuija otteli taktisesti hyvin ja Ylinen sai vain yhden suorituksen ottelun aikana, mutta voitti sillä Tuijan. Näin Tuijan oli tyytyminen sarjan kolmanteen sijaan. Myöhemmin Ylinen voitti sarjan mestaruuden.
Mikael Lehto Samurai- cupin kärkeen
Samurai-cupin ensimmäinen kierros oteltiin Joensuussa. Samurai–cup on A- ja B-nuorten kolmiosainen kevään kotimainen judon arvokilpailu, jossa lasketaan kolmen kisan sijoitukset yhteen. Toinen kierros otellaan huhtikuussa Hämeenlinnassa ja kolmas kierros toukokuussa Rovaniemellä. Maskun Tempon Mikael Lehto otti sarjavoiton B-pojat –73 kg ja samassa sarjassa otteleva Nico Forss oli kolmas. A-nuorten mitalin toi Nita Marku, sijoittumalla sarjassa A–tytöt -52 kg kolmanneksi.
Temponaatio sai tenavat liikkeelle
Maskun Tempo järjesti alle 15-vuotiaille lapsille MaTe-junnujudokisan ja sen ohessa Temponaation eli puuha-ja temppuilutapahtuman. Temponaatio sai hyvän vastaanoton kaikenikäisiltä lapsilta. Tapahtumassa piirrettiin mm. yli sata piirustusta. Trampoliini ja muut liikuntavälineet olivat ahkerassa käytössä. Suuren suosion saivat myös hauskat voimistelunauhat.Continue reading
Tempolaisille neljä mitalia judon nuorten SM–kilpailuista
Tempolaisten nuorten judokoiden menestys jatkuu. Pieksämäellä käydyissä SM–kilpailuissa Joona Raumonen otteli toiseksi sarjassa B–pojat -81 kg. Sarjassa B-pojat –73 kg Nico Forss ja Mikael Lehto olivat kolmansina. Susa Marku otteli hyvin ensimmäisissä mestaruuskilpailuissa sarjassa B –tytöt –44 kg, sijoittuen neljänneksi. A–tytöissä sarjassa –63 kg Tuija Lehtonen jatkoi hyviä otteita ja sijoittui toiseksi.Continue reading
Ice Power Cup
Tampereella oteltiin Ice Power Cup, kansainvälinen judokilpailu. Kisoihin osallistui 350 judokaa ja 51 seuraa. Maskun Tempo oli seurana mitaleissa yhdestoista seitsemällä mitalilla. Tempon parhaasta suorituksesta vastasi Tinja Kiili sarjassa C- tytöt -44 kg. Tinja voitti sarjansa kaikki ottelut ennen täyttä aikaa ipponin-arvoisilla suorituksilla. Toisen sarjavoiton otti Nico Forss sarjassa B-pojat -73 kg. Muut Tempon mitalistit: Toiseksi sijoittuivat Tuukka Hakamäki C-pojat + 66 kg ja Mikael Lehto B-pojat -73 kg. Kolmansina olivat Elis Torniainen E-pojat -30 kg, Timo Åkerberg E-pojat -38 kg ja Joona Raumonen M-81 kg.