Tempon Judo / Combat-leiri Kisakeskuksessa

Maskun Tempon perinteinen syysleiri vietettiin urheiluopisto Kisakeskuksessa Raaseporissa. Tällä kertaa mukana olivat judokoiden lisäksi Tempo Combatin harrastajat. Leiriläisiä oli yhteensä yli 50. Tempolaisten vieraana oli Tartto Zen-seuran joukkue Virosta.

Leirin judoharjoitukset ohjasi Tartton Zen-seuran päävalmentaja Einar Suur 5 dan. Combat-harjoitukset veti Jukka Kirstinä. Lajiharjoitusten ohella Tempon ohjaajat kokoontuivat koulutukseen, jossa mm. tehtiin eri ryhmille harjoitussuunitelmat syksyksi ja kevääksi.

Viikonlopulla oli kilpajudokoille myös fyysiset testit. Testit piti seuran voimavalmentaja Ari Marku. Leirin vapaa-aikatoiminnasta vastasi Heli Aaltonen.

einar-suur

Tempon Matikainen ja Malinen mitaleille Samurai Cupissa

Maskun tempon judokat avasivat syksyn kisakautensa Kirkkonummella Samurai Cup-kilpailuissa. Tempon nuoremmat U15-ikäluokan judokat ottelivat kaikki kolme samassa sarjassa, jossa Miro Malinen sijoittui hienosti pronssille. U18-ikäisissä mukana oli myös kolme tempolaista, joille kaikille tuli paljon tiukkoja otteluja, muttei tällä kertaa pistesijoja. U21-ikäisten ainoa ottelija Pihla Matikainen saavutti omassa painoluokassaan -57kg kultaa ja osallistui lisäottelut mielessä myös -63kg painoluokkaan, jossa saavutti pronssia.

Kesäharjoitteluohjelmana Matikaisella toimi ainutlaatuinen kolmen viikon mittainen harjoittelumatka judon synnyinmaahan Japaniin. Harjoittelumatkaan osallistui Suomesta neljä muuta maajoukkuejudokaa. Japanissa leirikohteena toimi Katsuurassa sijaitseva japanilainen urheiluopisto International Budo University. Matkalta käteen jäi todella kovia ja erilaisia harjoituksia ja vastuksia sekä hienoja kulttuurikokemuksia.

Seuraavana etappina Matikaisella on marraskuun alussa järjestettävä aikuisten European Cup -kilpailu. Muilla tempolaisilla judokoilla taistelut jatkuvat Eden-shiaissa Tampereella tulevana viikonloppuna.

img-20160910-wa0006

Tempolaiset Koji Komuron opissa

Keravalla Ahjo Training Centerissä järjestettiin Komlock seminaari.  Maailmanmestari Koji Komuro 6. dan opetti tehokasta mattojudoa. Kaksipäiväinen leiri sisälsi niin judon kuristuksia kuin lukkoja, sekä hänen omia Komlock-tekniikoita.

IMG_0595 IMG_0593 IMG_0591

MM-Mestarit Matikainen ja Majala

Perinteiset Tempon Judon MM-kisat oteltiin Maskun Hemmingin salilla ja naisten mestaruuden voitti Pihla Matikainen ja miesten Joni Majala.

Kesäkuussa on suoritettu useita vyöarvoja ja kuvissa onnellisia uusia vyöarvojen korottajia.

Ohjaajat, valmentajat ja urheilijat ja treenaajat pitävät pientä kesätaukoa. Ensimmäisenä kesätauolta palaa Tempocombat to 7.7 klo 18 – 19.

Tänä kesänä tutustutaan Joni Krouvilan johdolla lukkopainin saloihin ke 20.7 alkaen, neljänä keskiviikkona klo 19.15 – 20.15.

MM_2016

4-5_kyu

JOnas

Jaana

Tempolaiset Tanskassa: Tatamilla ja Legolandissa

Maskun Tempon judokat järjestivät neljännen kerran loma- / harjoitusmatkan Tanskaan. Ensimmäinen matka oli vuonna 1998. Tällä kertaa 32 innokasta matkaajaa pakkautui Maskun Hemmingin parkkipaikalle tulleeseen turistibussiin. Kuljettajaksi oli saatu seuran luottokuski Sami Hietanen.

Matkaan lähdettiin maanantain iltalaivalla Turusta. Tiistaiaamu valkeni Tukholmassa ja matkan johtajana toiminut Outi Mäkinen tarkisti, että kaikki olivat mukana bussissa. Päivä kului ajaessa Göteborgiin ja sieltä laivalla Tanskan Frederikshavniin. Loppuilta ajettiin Silkeborgiin, jossa odotti paikallisen judoseuran harjoittelusali, joka oli saatu majoituspaikaksi. Salilla oli oma keittiö ja sauna. Keskiviikkoaamu aloitettiin yhteistreeneillä, joihin osallistuivat kaikki matkaajat. Sen jälkeen ajettiin Pohjanmeren rannalle hiekkadyyneille uimaan. Moni ei ollut kokenut, millaista on uida isoissa aalloissa.

Torstai oli odotettu Legoland- päivä ja illalla lähialueen judoseurat tulivat salille harjoittelemaan meidän kanssa. Päivän päätti yhteiset lettukestit paikallisten kanssa. Matkan aikana saatiin kuulla paljon tietoa Tanskasta Ilkka Mäkelältä. Ilkka on asunut Tanskassa toistakymmentä vuotta ja puhuu sujuvaa tanskaa. Nyt hän treenaa seuramme combat-ryhmässä. Viikon ruokahuollosta vastasivat Tytti Puottula ja Virpi Talvitie. Heidän apunaan toimivat matkaajista jaetut huoltoryhmät.

Perjantaiaamu alkoi yhteistreeneillä ja loppupäivä kului matkatessa Kööpenhaminaan. Lauantai oli tutustumispäivä Kööpenhaminaan, Tivoliin ja muihin nähtävyyksiin. Saimme myös maistaa paikallisia hotdogeja punaisella makkaralla eli rød pølsalla katukioskista. Lauantaiyönä ajettiin Tukholmaan ja siellä laivaan. Sunnuntai-iltana oltiin jälleen Maskussa.

”Matka on yhdistänyt oman porukan tiiviisti yhteen. Tanskassa oli hienoa huomata, miten judo yhdistää myös toisilleen vieraat ihmiset”, totesi Outi Mäkinen.

Tempon nuoret Wekara shiaissa Vantaalla

Vantaalla järjestettiin perinteiset nuorten Wekara shiai- judokilpailut. Tempolaisten nuorten kevään kilpailukausi päättyi näihin kisoihin. Pronssimitaleille ylsivät Severi Jokinen, Väinö Lehtinen ja Matias Översti, sekä useat saavuttivat pistesijoja.

Tempon judoreenit jatkuvat vielä Hemmingin monitoimitilassa ryhmästä riippuen juhannukseen asti ja sen jälkeen tulee kesätauko. Kilparyhmän tauko on lyhyempi ja tempolaisia nähdään niin kotimaisilla judoleireillä kuin kansainvälisilläkin.

Heinäkuussa voi aikuiset hikoilla Tempocombat treeneissä ma ja to 18 – 19. ”On hienoa, että treenejä voi pitää melkein koko kesän. Koulu ja kunta ovat mahdollistaneet tämän seuroille iso kiitos siitä”, toteaa Tempocombat treenien vetäjä Jukka Kirstinä.

Tempolaisten Tempotreenit unelmien liikuntapäivänä

Rivieran ison kiven luona hikoiltiin tiistaina 10.5 unelmien liikuntapäivänä. treenattiin voimistelua, tai chitä, jujutsua, Tempocombattia ja judoa.

Kokeneemmat judokat päättivät treenit otteluharjoitukseen Rivieran hiekalla, nuorimmat pulahtamalla veteen ja sauvakävelijät lähtivät kävelemään Rivieran lenkkiä.

”Ulkona hiekalla treenaaminen oli mukavaa, haasteellista ja erilaista. Tätä voisi kokeilla uudestaan”, totesivat kilparyhmän judokat.






Tempolaiset kansainvälisillä tatameilla

Tempon judojoukkueet vierailivat Tarttossa ja Tukholmassa.

Tukholman judokisat olivat perinteiset Södran judo open kisat, jossa mm. Ruotsin judomaajoukkue vieraili jakamassa nimikirjoituksia.

Saana Syrjämäki ja Atte Helenius taistelivat hienosti hopeaa. Pistesijoille ylsivät Väinö Seppälä, Jesse Leino, Aleksi Huhtala, Miro Malinen, Severi Jokinen, Vanessa Grönblom ja Anniina Talvitie.

Tarttossa Tempon joukkue osallistui judon kevätturnaukseen. Otso Seppälä taisteli hienosti hopealle, ja Konsta Puottula viidenneksi. Vierailu kuuluu Tempon ja Tartton Zen judon ystävyysseura toimintaan. Judoilun ohella joukkue kävi uimassa ja kiipeilypuistossa. Kisatiimin valmentajien Teemu Virtasen ja Suvi Ojasen mielestä ”vierailut tuovat mukavaa vaihtelua treenaamiseen”

Toukokuussa vietetään Unelmien liikuntapäivää Rivieran isokiven luona 10.5 klo 18 Maskun Tempon
järjestämien Tempotreenien merkeissä sekä Rivieran lenkki 14.5.

Vyöarvon korotuksia Tempossa

4. kyu oranssi vyö: Jesse Sihvo, Niko Lehmuskoski, Oskari Savonen, Teemu ja Niko Lamminpää
5. kyu keltainen vyö: Sanni Sihvo, Tytti Puottula ja Tero Pöntiskoski

Onnea kaikille!


Pihla Matikainen toi Tempolle SM-kultaa

Yhdeksäntoistavuotias Pihla Matikainen kantoi Maskun Tempon mitalipöydälle lisää kiiltävää, kun hän voitti judokultaa alle 21-vuotiaiden
SM-tasolla. Hymyilevä neiti on kiinnittänyt katseensa jo huomiseen eikä lepopäiviä aina tarvita.

Matikaiselle on kerääntynyt jo mittavat meriitit judosta. Taskussaan hänellä on viisi SM-mitalia nuorten sarjoista ja kaksi aikuisten
tasolta. Nyt Matikainen on kääntänyt jo keskittymisensä keväällä käytävään European Cupiin.

Koko Vakka-Suomen sanomien juttu on luettavissa täältä.

Maskun Tempo juhli 70-vuotispäiviä koulutuksen ja talvitanssien merkeissä

Tempo täytti 70 vuotta 3. helmikuuta ja seura juhlisti päivää lauantaina koulutuksen ja talvitanssien merkeissä.
Judovalmentajat ja -ohjaajat pitivät seurakehittämispäivän Miia Syrjämäen johdolla.

Aamu aloitettiin tatamilla ja iltapäiväksi siirryttiin Lundan majalle kehittämään judojaoston toimintaa.
”Seuratoimintaa täytyy arvioida säännöllisesti ja pyrkiä pysymään nykymaailman nopeassa muuttuvassa vauhdissa myös seuratyössä,” toteaa seuran puheenjohtaja Anne Kirstinä.

Illalla seuran valmentajat, ohjaajat ja muut seuratyöntekijät sekä Maskun kunnan ja yhteistyökumppaniseurojen ja -tahojen edustajat nauttivat Tempon naisjaoston loistavasta noutopöydästä. Tanssia tahditti Sanna Arell yhtyeineen sekä kuultiin seuran historiaa Anja Niemisen ja Aila Hietasen kertomana. Illan huipennukseksi nauruhermoja kutitteli Siviä Raittiina.

70-vuotias Tempo jatkaa toimintaa eteenpäin määrätietoisella ja avarakatseisella linjalla

Tempo 70v
Lundan majalla tulevaisuuden suunnittelua

Ice Power Cup 23.1.2016 Tampere

Pieni matkakertomus

Maskun Hemmingin koulun edestä lähdettiin matkaan kukonlaulun aikaan klo 5.45. Kaikki saapuikin paikalle ajoissa. Maskun Tempon kisaajia oli matkassa 23, tuomareita 4 ja ohjaajia/huoltajia 7. Lisäksi saimme mukaan Raision Ryhdistä 1 kisaajan, 2 tuomaria ja 1 huoltajan. Menomatka taittui torkkuessa.

Kisapaikalla pääsimme kaikki samaan katsomonosaan. Sitten alkoi punnitukset, aamupalan nauttiminen ja pienen levähdyshetken jälkeen nuorimpien oli jo mentävä tatamille lämmittelemään. Päivä oli jännittävä ainakin nuorimpien osalta, mutta taisi vähän vanhemmillakin olla perhosia vatsassa, vaikka eivät sitä näyttäneet. Kisassa oli mukana 260 kilpailijaa 45 eri seurasta.

Nuorimpien kisat olivat ohi puolenpäivän paikkeilla. Lähdimme heidän kanssa uimaan lähellä olevaan Hervannan maauimalaan. Reissu olikin mieluinen. Tämän jälkeen maistuikin ruoka. Kaikkien toiveet otettiin huomioon ja jakauduimme kolmeen ryhmään, että jokainen sai sitä mitä halusi (Hesburger, Kotipizza ja Subway). Kiitos Kasimirin isälle, Oliverin tukihenkilölle ja Tytille uintireissuun ja ruokajärjestelyyn osallistumisesta.

Isompien kisat alkoivat vasta iltapäivällä. He kävivät päivän aikana ruokailemassa lähellä olevassa ostoskeskuksessa. Loukkaantumisiltakaan ei vältytty. Saana loukkasi ottelussa selkänsä ja joutui jättämään kisan kesken.

Maskun Tempolle tuli kuusi mitalia. Kaksi hopeamitalia: Anniina Talvitie ja Johannes Larkela, sekä neljä pronssimitalia: Atte Helenius, Leevi Aho, Matias Översti ja Henri Huhtala. Onnea! Hienoa, että iso joukko kisaajia lähti mukaan. Tästä kertyi taas kokemusta ja toivottavasti lisäintoa seuraaviin kisoihin, jotka pidetään omalla salilla 13.3.2016.

Bussi odotti kotiinpalaajia Hervannan vapaa-aikakeskuksen edessä klo 18.00. Kotimatka sujui rauhallisesti. Kaikki olivat ilmeisesti käyttäneet kaiken energiansa otteluun. Maskussa olimme klo 20.25.

Reissu oli onnistunut ja yhteishenki oli loistava!

Tempon Pihla voitokkaana judon Samurai Cupissa

Tempon Pihla Matikaisen viime vuoden mitalisade sai jatkoa Samurai Cup 1 osakilpailun naiset 21 v -57 kg sarjavoitolla.
Samurai cup oli kauden ensimmäinen kisa ja siitä on hyvä jatkaa kohti keväällä pidettäviä nuorten ja aikuisten SM-kisoja.

Henri Huhtalan ja Väinö Lehtisen ottelut päättyivät kovatasoisessa sarjassa pojat 18 v -60 kg alkukierroksilla.
Sarja oli kisojen osanottajilta runsaslukuisin.

Tempon judokat osallistuvat useampiin judokisoihin keväällä. Näemme heidät mm. Tampereen Ice power cupissa,
nuorten ja aikuisten SM kisoissa ja muissa kansallisissa ja kansainvälissä judokisoissa.

Tempolaiset Kujala ja Talvitie kaksoisvoittoon Raisiossa

Tempolaisilla mukava menestys Raision Ryhti Shiaissa. Tempolaisille 11 mitalia: kultaa Konsta Puottula, Vanessa Grönblom, Juulia Kujala ja Jose Helasmo,
hopeaa Eveliina Talvitie, Celina Lundberg, Väinö Seppälä ja Pihla Matikainen, pronssia Anniina Talvitie, Henri Huhtala ja Väinö Lehtinen.

Tempolaiset judo-ohjaajat osallistuivat Kamppailija ei kiusaa koulutukseen Turun Alfa liikuntakeskuksessa.
Mukana mm. UFC-ottelija Teemu Packalen joka kertoi siitä kuinka kamppailijat voivat olla niitä jotka omalla esimerkillään
näyttää että kiusaaminen on väärin.

Kamppailulajien yhteinen tahto on että kamppailu-urheilun harrastaja ei kiusaa ketään, koskaan. Ei harjoituksissa,
ei koulussa, ei vapaa-ajalla. Kiertuetta vetää Tuomas Vaskisalmi.

Lokakuussa 31.10. järjestetään taas perinteinen MaTe junnukisa ja Temponaatio lasten temppuilutapahtuma Hemmingissä.
Kaikki tervetuloa!

eikiusaa

Tempon judokoille menestystä Eden-shiaista

Tampereella kisattiin 12.9 judon Eden shiai. Kilpailijoita oli 41 eri seurasta yhteensä 261 kilpailijaa, joista kauimmaiset oli Virosta asti. Tempolla oli mukana 23 kilpailijaa, 4 tuomaria, huoltajia ja valmentajia. Kotiin tuomisina saatiin 8 mitalia. Kirkkaimman mitalin toi Saana Syrjämäki, voittamalla kaikki 4 vastustajaansa ipponilla. Hopeaa nappasi Verneri Kero, Celina Lundberg, Konsta Puottula, Eveliina Talvitie sekä Väinö Seppälä, joka sai myös pronssia toisesta sarjasta. Pronssia sai myös Otso Seppälä.

Eden1
Eden1