Juuso Häklille 1. dan

Juuso on aloittanut judon 90-luvun alussa ja saavuttanut A-nuorten SM-kultaa sekä miesten SM-pronssia. Juuso on toiminut kilpailu-uran jälkeen aktiivisena seuratyöntekijänä ja tällä kaudella alkeiskurssin valmentajana.

Juusolla on ollut 23 vuotta 1. kyun vyöarvo. Tänään Juuso suoritti Kuopiossa järjestetyssä dan-kokeessa 1. danin vyöarvon. Ukena Juusolle kokeessa toimi jatkokurssin valmentaja Tytti Puottula.

Koetilaisuus oli opettavainen ja graduoitsijat antoivat hyvää palautetta. Graduoitsijoina toimivat Jaakko Saari, Maarit Kallio sekä Jorma Korhonen.

Maskun Tempon aikuisjudokat alempien vöiden mestaruuskilpailuissa Helsingissä

Alempien vöiden mestaruuskilpailut oteltiin Helsingin Puistolan peruskolulla 24.3.2024. Tempoa edustamassa oli neljän aikuisjudokan ryhmä. Reetta otteli -63 sarjassa. Sarjassa oli 5 ottelijaa ja Reetta sijoittui yhdellä otteluvoitolla neljänneksi. Kata otteli +70 sarjassa. Katalla oli neljä ottelua ja niistä hänelle kertyi hyvää ottelukokemusta. Juhani ja Kalle ottelivat +90 sarjassa. Sarjassa oli 12 ottelijaa ja korkeasta osallistujamäärästä johtuen ottelukaavio muodostui Ranskalaiseksi. Kovien vastustajien vuoksi Kallen ottelut päättyivät ensimmäiseen tappioon. Juhanilla oli kaksi ottelua, joista tuli karvaat tappiot.

”Judon aloittaminen aikuisiällä on ollut helppoa. Meillä on mahtava yhteishenki harjoituksissa ja vyöarvoon, ikään tai kokoon katsomatta kaikkien kanssa pystyy harjoittelemaan. Itselläni on paljon jääkiekkotaustaa ja ero on huomattava aloittelijan kannalta. Aikuisiällä jääkiekon, tai varmaan muunkin joukkuelajin, aloittaminen on käytännössä todella haastavaa joukkuekavereiden ollessa vuosia edellä. Judossa tämä ei haittaa, koska kokeneemmat treenikaverit auttavat tosi mielellään ja aloittelijoiden tukeminen kuuluukin judon kulttuuriin. Aikuisjudokoiden joukkoon oli ensikertalaisena helppo liittyä, vaikka lajista ei ollut mitään kokemusta. Judo on yksilölaji, mutta harjoitteluun tarvitsee kuitenkin aina muita mukaan, jotta voi kehittyä. Meillä kaikki haluavat harjoituksissa haastaa itseään ja oppia uutta. Harjoituksissa on aina mukava ja tsemppaava tunnelma, kovaa treeniä ja itsensä voittamista unohtamatta”, toteaa Juhani Hiippavuori.

Kilpailijat

Vasemmalta Juhani Hiippavuori, Kata Aalto, Reetta Vekka, Kalle Kettunen

Alueleiri Maskussa lauantaina 13.1

Tervetuloa Maskun Tempon järjestämälle alueleirille lauantaina 13.1.2024 Maskun Hemmingin koululle, Myllymäentie 127, 21250 Masku. Leiri on tarkoitettu 2016 syntyneistä eteenpäin. Leirin harjoitukset on jaettu kolmeen ikäryhmään 2016-2011-, 2010-2006-, 2005-syntyneet. Kullekin ikäryhmälle on kahdet harjoitukset päivän aikana.

Leiriohjelma
9.00-10.15 Lapset (s. 2011-2016)
Ohjaajat: Evert Torniainen Ja Roni Marku
10.15-11.30 Nuoret (s. 2010-2006)
Ohjaaja: Teemu Virtanen
11.30-12.45 Aikuiset (s. 2005- )
Ohjaaja: Teemu Tirri
12.45-14.00 Lapset (s. 2011-2016)
Ohjaajat: Evert Torniainen ja Roni Marku
14.00-15.15 Nuoret (s. 2010-2006)
Ohjaaja: Teemu Virtanen
15.15-16.30 Aikuiset (s. 2005- )
Ohjaaja: Teemu Tirri

Tapahtuma on maksuton. Judoliiton lisenssi/jäsenmaksu oltava maksettuna.
Leiripäivän ruokailut itsenäisesti harjoitusten välillä. Eväiden syöntiin on koululla hyvät tilat. Toivomme ohjaajien valvovan oman seuran judokoiden ruokailua ja käyttäytymistä harjoitustauon aikana.

Ilmoittautumislinkit suomisporttiin:
Lapset
Nuoret
Aikuiset

Judoa kouluun

Turun Aunelan koulussa vietettiin kaksi viikkoa liikuntatunneilla judon
merkeissä. Tunnit olivat osa Maskun Tempon Judoa kouluun -projektia. Judoon
tutustui kaksisataa oppilasta esikoulusta, valmistavasta luokasta ja luokista 1-
6. Oppitunteja kertyi 48 kpl. Tatamina oli palapelimatto, jonka koko oli 42 m2.
Harjoitukset ohjasi Hannu Hakamäki. Pihla Matikainen oli mukana yhtenä
päivänä. Hannu kertoi yllättyneensä, miten innokkaasti ryhmät osallistuivat
ennalta tuntemattomiin harjoitteisiin.

Koulujudo

Hannu Hakamäki ja 3B:n opettaja Outi Mäkinen

 

Pihla otteli 16 parhaan joukkoon judon EM-kilpailuissa Ranskassa

Pihla otteli hyvin tänään ja näytti oikeaa kamppailuasennetta, aloittaa Suomen Judoliiton päävalmentaja Rok Draksic.

Pihla esitti todella hyvää judoa tänään, erityisesti Hollannin naista (Cornelisse) vastaan. 16. parhaan joukkoon eteneminen tällä tasolla on onnistuminen.

Pihla Matikainen voitti ensimmäisessä ottelussaan Hollannin Pleuni Cornelissen, joka pitää World Rankingin paikkaa 24. Toisessa ottelussa tie katkesi ottelussa Israelin edellisvuoden Euroopanmestari Nelson Levya vastaan. Matikainen otteli alle 57-kilon painoluokassa.

Naisten leiri Maskussa

Maskun Tempo järjesti yhdessä Rauman Fudoshinin kanssa naisille matalankynnyksen judoleirin Maskun Hemmingin koululla. Leiri pidettiin heti loppiaisen jälkeen 7.1.23.

Matalankynnyksen leirin tavoitteena oli saada alueen nekin judon parissa olevat tytöt ja naiset osallistumaan leirille, jotka eivät rohkene osallistua kilpailuihin tai isompiin leiritapahtumiin. Halusimme saada myös alueen naiset verkostoitumaan keskenään, jolloin seurojen välinen yhteistyö helpottuu ja rohkenisimme osallistua myös muiden seurojen harjoituksiin.

Leirin harjoitukset oli jaettu kahteen ikäryhmään. Molemmille ikäryhmille pidettiin kahdet harjoitukset. Harjoitusten välissä maajoukkue toiminnassa mukana oleva Maskun Tempon Pihla Matikainen kertoi nuorille omasta judo polustaan ja motivoi heitä kilpailemiseen. Pihlan vinkkinä nuorille oli esimerkiksi asettaa itselleen aina pieni saavutettavissa oleva tavoite, jonka avulla saa lisää motivaatioita omaan harjoitteluun.

Järjestelyvastuussa leiristä ottivat Tempon Tytti Puottula ja Fudoshinin Taru Petäjä. Leiri kokosi naisia Maskuun miltei neljäkymmentä. Tytti ja Taru olivat tyytyväisiä osallistumismäärään ja naisten palautteeseen onnistuneesta leiripäiväivästä.

 

Tiedote harjoitusten jatkumisesta

Aikuisten harrastustoiminta
AVI:n uusien rajoitusten myötä aikuisten harrastustoiminnan tauko jatkuu 28.1.2022 asti.

Aikuinen-lapsijudo

Aikuinen-lapsijudo on tauolla saman ajan.

Tenava- ja naperojudo

Treenit jatkuvat 23.1.2022.

Maajoukkueurheilijat

Maajoukkueurheilijat olevien harrastustoiminta jatkuu normaalisti.

Vuonna 2003 ja sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten judotreenit jatkuvat 17.1.2022 

AVI:n 14.1.22. antaman päätöksen pohjalta voimme jatkaa lasten ja nuorten treenejä. Uusi päätös on voimassa 28.1.22 asti. Treenit toteutetaan terveysturvallisesti, ilman kontakteja. Lapset ja nuoret voivat treenata ilman maskia.

Toivomme, että lasten ja nuorten saattajat välttäisivät käyntejä pukuhuoneissa.

Pihla leirillä Slovenian Roglassa

Maskun Tempon Pihla Matikainen leireilee seuraavat pari viikkoa korkeanpaikanleirillä Slovenian Roglassa. Treeniohjelmaan kuuluu kolme treeniä päivässä. Judon lisäksi Suomen joukkueen treeneissä on mm. voimaharjoittelua, juoksua, hiihtoa ja kuntopiirejä. Pihla harjoittelee korkeassa ilmanalassa ensimmäistä kertaa. Ilmastoon on tottunut kuitenkin tottunut nopeasti ja ensimmäiset treenpäivät ovat sujuneet hyvin.

Pihla Matikainen pronssille Baltic Sea Championships-kisoissa

Tänään oteltiin Suomen suurin kansainvälinen kilpailu Baltic Sea Championships Orimattilassa.

Maskun Temposta edustamassa oli Pihla Matikainen naisten -63kg sarjassa. Pihlan sarjaan osallistui 13 judokaa 6:sta eri maasta.

Pihlan ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui Ranskan Lemire, jonka kanssa ottelu ehti vanheta vain n.15 sekuntin ajan Pihlan onnistuttua käsilukossa. Toisessa ottelussa vastaan asettui ruotsalainen Östlind. Tämäkin ottelu kesti vain alle minuutin Pihlan wazarin arvoisen heiton ja siihen perään käsilukon onnistuessa. Semifinaalissa vastus koveni ja vastaan tuli ruotsalainen Jaworowski. Ottelu eteni aina jatkoajalle saakka Pihlan viedessä pystyottelua ja Jaworowskin pärjätessä taas matossa. Lopulta Jaworowski onnistui käännössä sekä sidonnassaan ja näin Pihla pronssiotteluun finaalin sijasta. Pronssiottelussa vastaan tuli ranskalainen Granata. Pihla sai heti alussa heiton polviltaan onnistumaan wazarin arvoisesti. Ottelijoiden ollessa hyvin tasaisia Granata sai kuitenkin tilanteen pian tasoitettua wazarin arvoisella vastaheitolla. Lopulta Pihla sai kuitattua toisen pisteen jälleen polviseoinagella ja näin päivän tuloksena pronssia.

Kisojen jälkeen Pihlalla alkaa pidempi harjoituskausi. Ensi viikolla Pihla lähtee pariksi viikoksi korkean paikan leirille kasvattamaan peruskuntoa Slovenian Roglaan n.1500 metriin. Joulun jälkeen taas leireillään Suomessa perinteisellä maajoukkueen joululeirillä ja uuden vuoden jälkeen vastusta haetaan leiriltä Ruotsista.

Maskun judokat leirillä Raumalla

Rauman judoseura Fudoshiai ja Uudenkaupungin judoseura Waseda-Club järjestivät yhteistyössä junioreille suunnatun judoleirin Raumalla lauantaina 16.10. Leiripaikkana oli Rauman kotisali Sampaanala. Leiri koostui neljästä harjoituksesta: kaksi nuoremmille ja kaksi vanhemmille junioreille. Harjoitukset olivat kovatempoiset ja kaikilla oli tekemisen meininki päällä. Leiripäivät ovat hyvä tilaisuus tutustua toisten seurojen judokoihin ja luoda yhteishenkeä eri judoseurojen kesken.

Maskusta Raumalle lähti 10 judokaa, 2 ohjaajaa ja 2 huoltajaa. Suurimmalle osalle tämä oli ensimmäinen judoleiripäivä. Päivä oli pitkä, mutta myös todella antoisa. Lähtö oli aamulla klo 8.30 Maskun Hemmingin koulun pihalta ja paluu klo 18.00.

Lasten mielestä leirin ”mp” (mielipide) oli 4/5 ja kotipaluumatkalla Hesburgerissa käynnin jälkeen 5/5.

Maskun Tempo järjestää alueleirin 15.1.2022.

Tempo-judon isälle musta nelosvyö – Hakamäki tömisyttänyt tatamia pian neljä vuosikymmentä

Viime vuonna 60 vuoden ikään ennättänyt nousiaislainen Hannu Hakamäki hankki ikään kuin omatoimisen synttärilahjan: judokonkari saavutti näyttökokeessa 4. danin mustan vyön. Jos daniasteikko ei mitään kerro, niin nelosvyön arvoa kuvastaa se, että niitä on myönnetty Suomessa vain nelisenkymmentä.

– Tämä vaatii vuosien työn tai sitten huippukilpailumenestystä. Kyseessä ei ole ansiomerkki pitkästä toiminnasta, vaan vyökokeen arviointi pohjautuu fyysiseen suoritukseen tatamilla. Minulla on vain vaatimaton kilpaura kansallisella tasolla enkä ole ollut Judoliiton tehtävissä. Maskun Tempossa olen kuitenkin ollut pitkään valmentajana, Hakamäki sanoo.

Tatamitoimintaa pitää olla taustalla, kun vyöasteen kohennusta lähtee tavoittelemaan. Se ei riitä, vaikka olisi vuositolkulla toiminut judoseuran puheenjohtajana.

– Vyökoe on puolen tunnin suoritus, jossa pitää osata muodollisia liikesarjoja ja judotekniikoita. Pari vuotta harjoittelin parini kanssa ennen koetta. Seuraavaa dania voisi yrittää kymmenen vuoden päästä, joten se taitaa tässä iässä jäädä saavuttamatta.

Maskun Tempo oli vielä 1970-luvun puolivälissä kohtalaisen hyvä yleisurheiluseura. Kun vetäjä muutti muualle, homma lässähti. Seuran kevätkokouksessa Teuvo Hämäläinen ehdotti judokokeilua. Pikkukunnassa harvinainen kamppailulaji lähti liikkeelle vuonna 1982 naantalilaisen Rami Lindströmin vauhdittamana.

– Olin pelannut Tempossa jalkapalloa viitisen vuotta ja kilpaillut yhtä kauan myös yleisurheilussa. Judosta olin jo aiemmin kiinnostunut, kun näin sitä telkkarista. Lähdin alkeiskursseille ja sitten Turkuun treeneihin. Joillekin vyö oli iso asia, mutta minulle merkitsi enemmän palo harrastaa judoa, Hakamäki muistelee.

Hakamäkeä voi kuvailla Tempon judon isähahmoksi. Alusta saakka mukana ollut mies on kunnostautunut vuosikymmenten aikana etenkin valmentajana.

– Valmennus on ollut ykkösjuttuni. Vähitellen taso nousi ja valmennustietämys koheni. Olin Kisakeskuksessa valmennusleirillä, jota veti neuvostoliittolainen huippuvalmentaja. Sieltä sain lisäoppia, vaikka ehkä välillä meni vähän yli hilseen.

Vaikka Hakamäki ei enää valmenna kilpajudokoita, hän on yhä tiiviisti mukana Tempon toiminnassa.

– Tempon judotilanne on normaali, vaikkei aktiivikilpailijoita kovin paljon olekaan. Judo kiinnostaa edelleen ja onneksi meillä on pitkän linja ohjaajia. Se näkyy, että nykyään lasten fyysiset lähtökohdat ovat usein heppoisammat kuin ennen.

Tempo oli vuonna 2002 SM-kisojen paras junioriseura kymmenen mitalin jättisaaliillaan. Urheilullisiksi kohokohdiksi veteraanijudoka nimeää myös Tanja Hakamäen ja Pihla Matikaisen Suomen mestaruudet naisten sarjassa.

– Tietenkin mitalit ovat mukavia, mutta ehkä hienompaa on se, että moni on löytänyt elinikäisen harrastuksen. Menestystä tärkeämpää on ollut yhdessä tekemisen meininki.

Hakamäkeä kiehtovat judossa lajin fyysisyyden lisäksi myös henkiset arvot.

– Taustalla on yhteisen hyvän periaate, joka tähtää siihen, että yhteiskuntaan saadaan parempia ihmisiä. Vaikka esimerkiksi karatessa etikettisäännöt ovat tarkemmat, niin myös judossa suunsoitto ja protestointi ovat asioita, joita ei sallita.

Nousiaisista 3-vuotiaana Maskuun muuttanut Hannu Hakamäki palasi synnyinkuntaansa 13 vuotta sitten. Hän istui viime vuosituhannen lopulla kolme kautta Maskun valtuustossa SKDL:n ja vasemmistoliiton ryhmässä.

– Politiikka kiinnostaa edelleen, mutta en aio yrittää paluuta. Tähän ei ole enää sellaista paloa kuin ennen, Hakamäki myöntää.

Nykypolitikointia Hakamäki seuraa surullisin mielin.

– Suunsoitto ja veljeily jopa fasistien kanssa pelottavat. Populismista ei hyvää seuraa, jollei tehdä selkeää pesäeroa ääriliikkeisiin. Se on hienoa, että nyt korona-aikana on tiukassa paikassa saatu yhteistyössä päätöksiä aikaan.

Vesa Penttilä / Vakka-Suomen Sanomat


Matikainen kuristuksesta mestaruuden uusijaksi – Maskun Tempon judokalle toinen naisten SM-kulta

Maskun Tempon judoka Pihla Matikainen oli pahassa pinteessä judon SM-kisojen alle 57-kiloisten loppuottelun jatkoajalla lauantaina Orimattilassa. Finaalivastustajaksi edennyt Tampereen Judon Elviira Kujansuu sai tempolaisesta kunnon kuristusotteen.

– Henki ei kunnolla kulkenut ja taju meinasi lähteä. Vähällä oli, ettei käynyt niin huonosti, että olisin joutunut luovuttamaan. Pääsin kuitenkin irti otteesta ja sain tehtyä lonkkaheiton. Se oli sellainen riipaisu, viimevuotisen mestaruutensa uusinut Matikainen kuvailee.

Jatkoaikaa ehti kulua pari minuuttia ennen ratkaisua.

– Homman olisi voinut hoitaa nopeammin ja komeammin. Varsinainen otteluaika oli kampeamista ja nyhjäämistä. Olemme kohdanneet niin monta kertaa, että kumpikin tietää toistensa tyylin.

Ennen jatkoaikaa ottelussa ei tapahtunut juuri muuta kuin se, että Kujansuu sai kaksi varoitusta. Matikaiselle ei varoituksia kertynyt.

– Pettymys olisi ollut, jos olisin hävinnyt, sillä olen voittanut varmaankin kahdeksan kymmenestä keskinäisestä kohtaamisesta. Judossa voi kuitenkin tapahtua mitä tahansa.

Matikainen lunasti finaalipaikkansa varsin helposti. Nopein alkuerämatsi kesti vain 17 sekuntia eikä toisessakaan aikaa tuhraantunut kuin runsaat kaksi minuuttia. Vaikeuksia ei ollut myöskään semifinaalissa, jossa vastaan asettui helsinkiläisen Meido-Kanin Heda Balatkhanova.

SM-kisojen uutuus oli avoin luokka, jossa ei ollut painorajoituksia. Pihla Matikainen sai lopulta hopeaa, sillä vasta loppuottelussa tuli tappio yhtä painoluokkaa ylempänä ottelevalle Kirkkonummen Judoseuran Emilia Kanervalle.

– Finaalissa näkyi voimaero niin, etten päässyt iholle. Ehkä olisi pitänyt yrittää erilaista taktiikkaa tai sitten otella hirveällä raivolla, Matikainen pohtii.

Matikainen oli avoimen luokan kevyin ottelija. Matkalla loppuotteluun kukistui vastustajia, joilla oli painoa jopa kymmeniä kiloja enemmän.

– Nämä olivat sellaisia extrajuttuja, joissa perustekniikat eivät oikein toimineet. Pääasia oli se, että sain lisää otteluita.

Valmentaja Teemu Virtanen on samaa mieltä.

– Avoimessa luokassa matsit eivät olleet niin kovatempoisia kuin omassa sarjassa eikä niistä oltu yhtä tosissaan. Kaiken kaikkiaan Pihlan otteet näyttivät niin hyviltä kuin niiden kuuluukin näyttää. Ottelemattomuus vaikutti hiukan, Virtanen arvelee.

Vähäinen kisamäärä johtuu luonnollisesti koronatilanteesta. Matikaisen kausiohjelmasta pyyhkiytyivät kaikki kansainväliset kilpailut. Myös tuleva Finnish Judo Open -kisa mitellään poikkeuksellisesti vain kotimaisin voimin Tampereella lokakuun lopulla.

Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä

Nummelan tatami toi Seppälälle SM-pronssia

SM-mitalisti lähtee ennakkoluulottomasti kohti Pohjoismaiden mestaruuskisoja.

17-vuotiaalla Maskun Tempoa edustavalla Väinö Seppälällä jäi nälkää Nummelassa käytyjen judon SM-
kisojen jälkeen, vaikka kaulaan ripustettiin ikäluokan 81-kiloisten sarjan pronssia. Tulos ei ruskolaista
judokaa tyydytä, sillä kirkkaampi mitali jäi sekuntipelin jälkeen saamatta.
– Ei voi olla tyytyväinen, vaikka hyvin ottelinkin. Voitot menivät sarjassa ristiin ja mitalit jaettiin lopulta aikojen perusteella, Seppälä sanoo.

Seppälää valmentava Teemu Virtanen ymmärtää pronssimitalistin harmituksen. Kultamitali karkasi
kellopelin myötä, kun Seppälän voitto-ottelu kesti kolmikosta pisimpään.
– En rehellisesti muista toista samanlaista tapausta siltä ajalta, kun olen itse kisoissa käynyt. Todella
harvinainen tapaus, Virtanen pyörittelee.

Valmentajan mukaan Seppälä otteli omalla tasollaan, joka olisi voinut riittää kirkkaampaan mitaliin. Sen
hän voi saada jo maaliskuussa Orimattilassa kilpailtavassa Baltic Sea Championshipissa. Kilpailu kuuluu
Suomen suurimpiin ja houkuttelee nimestään huolimatta runsaasti osallistujia ympäri Eurooppaa.
– Mielenkiinnolla odotan, minkälainen taso muissa maissa on. Kiva päästä mittaamaan tasoaan
ulkomaisia vastaan, Seppälä sanoo.

Vielä Orimattilaa kirkkaampana Tempon judokan mieleen piirtyy saarivaltio Islanti ja sen
lounaisrannikolla sijaitseva pääkaupunki Reykjavík. Maailman pohjoisimman valtion pääkaupunki
isännöi Pohjoismaiden mestaruuskilpailuja huhtikuun lopulla.
– Reykjavikissa tavoite on tietenkin kulta. Miksi sitä edes muuta tavoittelisi, Seppälä naulaa.
Judoka osoittaa päättäväisyyttä ja luonnetta. Valmentaja kuuntelee suojattinsa puheita mielissään, vaikka
myöntää, ettei poika ole helposti kesytettävissä.
– Väinö on sellainen, että parhaimman hänestä saa irti hieman persuuksille potkimalla.
– Tunnollinen hän silti on, vaikka tuntuu välillä judovalmentajana toimivan isänsä oppeja
kyseenalaistavan. Minä pystyn vielä häntä tarvittaessa kurittamaan, joten minulla ei ole ongelmaa. Mietin
vain, miten pitkään, Virtanen naurahtaa.

Aivan kuin Nevele Pride, aikansa nopein ravihevonen. Itsepäinen ori ei ollut helposti kesytettävissä,
mutta viritti vimmallaan itsensä vauhtiin, joka rikkoi maailmanennätyksiä.
Siitä kertovat jo pahamaineisen amerikanravurin ohjastajan Stanley Dancerin sanat – ”Hän ei ole
pahantahtoinen. Hän on eloisa, täynnä luonnetta ja energiaa.”
Tatamilla kumarretaan vain kahdesti. Ei ole väliä, kuka vastaan asettuu. Henkisesti ottelu on hävitty, jos
kumartelee kuvia ennen ottelua.
– Odotan Väinöltä varmaa ja ehjää suoritusta. Hänen täytyy uskaltaa haastaa. Tehdä sitä omaa judoa,
Virtanen sanoo.
Kaiken mennessä kohdilleen edes kello ei pilaa kultajuhlia.

Vakka-Suomen sanomat / Jesse Ranta

Maajoukkuerinkiin kuuluva Väinö Seppälä nappasi jo toisen kerran peräkkäin SM-pronssia.
Valmentajansa Teemu Virtasen opein hän lähtee Islantiin kirkastamaan mitalia.