Maskun Tempon judokisoissa tavoitteena on luoda yhteisöllinen tunnelma

Maskun Hemmingin koulun liikuntasalissa oli pyhäinpäivänä vipinää, kun noin 90 nuorta kokoontui kisaamaan Maskun Tempon judon junnukisoihin. Kisat ovat seuralle vuotuinen perinne. Kisaajista nuorimmat olivat noin 7-vuotiaita ja vanhimmat noin 15-vuotiaita.

– Kilpailijat tulevat pääosin Varsinais-Suomen alueelta. Lisäksi Viron Tartosta, Tempon ystävyysseurasta, on tullut kisaajia meidän kisoihin jo 90–luvulta lähtien. Oman seuran nuoria on kisoissa mukana noin parikymmentä, Maskun Tempon puheenjohtaja Tanja Hakamäki kertoi.

Maskun Tempo järjestää junnukisat joka syksy. Kilpailut järjestetään matalalla kynnyksellä.

– Meillä ei ole esimerkiksi erikseen tyttö- tai poikasarjoja. Lämmittelykin järjestetään yhteislämmittelynä aina kisojen aluksi, Tanja Hakamäki kertoi.

– Tavoitteena on järjestää mukava, yhteisöllinen tapahtuma.

Tempo järjestää kisoja myös keväisin. Kilpailujen valmisteleminen aloitetaan Maskussa hyvissä ajoin.

– Eilen illalla valmisteltiin porukalla sali kuntoon. Tuomarit hankitaan hyvissä ajoin ja naisjaosto vastaa puffetin pitämisestä. Jokaisella on niin sanotusti oma tonttinsa hoidettavana, Tanja Hakamäki kertoo.

Nuorten kisat etenevät myös niin, että osallistujat pidemmän matkan takaa pääsevät lähtemään kotiin hyvissä ajoin.

– 4–5 tuntia kisat suunnilleen kestävät, judojaoston puheenjohtaja Virpi Talvitie sanoi.

Maskun Tempolla uudet harrastajat ovat löytäneet hyvin lajin pariin.

– Alkeiskurssit ovat vetäneet hyvin. Aikuisharrastajat ovat viime aikoina lisääntyneet, eli aikuisetkin ovat uskaltaneet aloittaa uuden lajin, Tanja Hakamäki kertoo.

Muun muassa Virpi Talvitie on aloittanut lajin aikuisiällä.

– Lapset aloittivat ensin tämän harrastuksen ja sitten minäkin innostuin, Talvitie kertoo.

Vakka-Suomen Sanomat / Jenni Kylänpää
Linkki alkuperäiseen juttuun

Finnish Judo Open (FJO) 26.10.2019 Turussa

Tempolaisista mukana olivat Väinö Lehtinen, Jesse Leino, Pihla Matikainen, Heidi Tuurala sekä Väinö ja Otso Seppälä.

Jessen, Heidin, Väinön ja Otson ottelut päättyivät ennen mitaliotteluita.

Väinö Seppälälle pronssia U18 -90 kg sarjassa. Nämä olivat Väinön kolmannet kisat tässä painoluokassa.

Pihla Matikainen voitti kaikki neljä ottelua. Tiukimmalle Matikaisen laittoi Ruotsin Mikaela Barrera, joka taipui vasta pistevoitolla.

Tempolla menestyksekäs syyskauden alku

Tukholmassa oteltiin 21.9 Swedish Judo Open, jossa Suomea edustivat Otso ja Väinö Seppälä.
Otso otteli painoluokkaa ylempänä sijoittuen kovatasoisessa kisassa 7. sekä Väinö hienosti omassa sarjassaan 5.

StarttiCup oteltiin 28.9 Nummelassa. Temposta tällä kertaa mukana kisatiimiläisiä.
Kultaa ottelivat Konsta Puottula, Sasha Kyryliuk, Juho Karru ja Maksym Semchuk. Pronssia Atte Helenius ja Samuel Voutilainen.

Nuorempien ollessa StarttiCupissa niin Pihla Matikainen osallistui Luxemburgissa järjestettävään European judo Cupiin. Tällä kertaa Pihla karsiutui avausotteluissa. Pihlan seuraava koitos on 12.10 Tallinnassa järjestettävässä European judo cupissa.

Tampere shiai järjestettiin 4.10 Tesoman hallissa. Temposta lähti 21 ottelijan joukkue. Tempo sijoittui kisoissa mitalitilastoissa 4. tilalle. Kultaa Milja Marjunen, Sasha Kyryliuk ja Erik Mäkitalo, hopeaa Väinö Seppälä ja Maksym Semchuk, pronssia Remu Uusikartano, Ville Lähdes, Mikael Pikkuvirta, Juho Karru, Vincent Grönblom, Konsta Puottula ja Otso Seppälä.

Kaikki eivät yltäneet mitaleille, mutta jokaisella oli ottelussaan hyvä ja innostava asenne.

Matikainen Universiadeissa Napolissa

Napolin Universiadeissa melkein 8000 osallistujaa noin 120 eri maasta. Kilpailuja käytiin 18 eri urheilumuodossa. Suomalaisia osallistui 11 eri urheilumuotoon: ammunta, judo, koripallo, miekkailu, purjehdus, rytminen voimistelu, taekwondo, telinevoimistelu, uimahypyt, uinti ja yleisurheilu.

Maskun Tempon, Turun yliopistoa ja Turun urheiluakatemiaa edustava Pihla Matikainen kohtasi ensimmäisessä ottelussa Algerian Miloua Mimonan jonka kanssa ottelu meni jatkoajalle asti. Ottelu oli kuitenkin selvästi Pihlan hallinnassa ja lopulta Pihla sai heitettyä wazarin (7 pistettä) ja voitti ottelun. Toisessa ottelussa vastustajaksi tuli Taipein Hsu Lian Hsuan. Pihla sai heti alkuun heitettyä wazarin arvoisesti, mutta ei saanut pidettyä johtoasemaa loppuun saakka vaan jäi tiukassa ottelussa käsilukkoon.

Taipein Hsun hävittyä poolifinaalin jatkoajalla, Pihla ei päässyt keräilyihin joten Pihla otteli kuitenkin hienosti 16. joukkoon.

Pihlan treenit jatkuvat elokuussa Tempon yhteisellä Kisiksen judoleirillä ja maajoukkueleirillä. Ensimmäiset kisat syyskaudella on Samurai cup Turussa.

Tempossa alkaa judon alkeiskurssi lapsille ja nuorille su 1.9. klo 18.00 ja aikuisten judon peruskurssi la 24.8. klo 13.00 Maskun Hemmingin koululla.

Tervetuloa mukaan!

Tempon urheiluviikonloppu

Työväen Urheiluliiton 100-vuotisjuhla huipentui lauantaina Helsingin jäähallissa Joukkojen juhlaan, jossa liikunta, teatteri, taide ja ihmiset kohtasivat. Maskun Tempon voimistelijat osallistuivat noin kahden tuhannen muun esiintyjän mukana juhlaan. Samassa kunto-ohjelmassa voimistelivat niin 18-vuotiaat kuin 80-vuotiaatkin.

Juhlassa esitettiin TUL:n sadan vuoden historia liikuntaesityksien avulla. Lisäksi kerrottiin kaikki 75 TUL:ssä harrastettavaa lajia sekä näytöksin esitetiin nyrkkeily, judo, paini, tennis, pöytätennis, telinevoimistelu, jalkapallo, kilpakävely ja rytminen voimistelu.

Samaan aikaan Rovaniemellä Jukka Kirstinä suoritti 1. danin mustan vyön Teemu Tirri parinaan.
Tämä on Tempon 15. judon musta vyö.

Matikaiselle uran ensimmäinen judomestaruus aikuiskisoissa

Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä

Maskun Tempon judoka Pihla Matikainen on kahminut jo melkoisen läjän SM-mitaleita junnusarjoista ja myös naisten kisoista. Ensimmäinen aikuismestaruus heltisi Nummelan SM-kisoista, joissa Matikainen oli ykkönen alle 57-kiloisten tiukassa mittelössä.

– Tämä oli viides SM-mitalini naisten sarjassa. Kun muita värejä on jo tullut, niin nyt oli syytäkin voittaa, Matikainen sanoo.

Pari aiempaa kultayritystä vaikeutuivat eri syiden vuoksi: viime vuonna tempolaisen polvi oli hajalla ja kaksi vuotta sitten treenitehoa verotti pääsykoepänttääminen.

Matikainen olisi kenties otellut helpohkoon mestaruuteen, jollei sarjaan olisi ilmestynyt yleensä alle 52-kiloisissa kilpaileva Lahden Judoseuran Katri Kakko, joka hakee tosimielellä paikkaa seuraaviin olympialaisiin. Nummelan tatamilla Matikainen hävisi Kakolle alkukierrosten tasaisen väännön.

– Myös finaali oli tiukka. Kumpikaan ei saanut yhtään pistesuoritusta ennen jatkoaikaa. Siinä pystyin ratkaisemaan ottelun yhdellä heitolla. Mielestäni hallitsin finaalia sitä enemmän, mitä pidemmälle ottelu eteni.

Matikainen myöntää, että SM-kisoista kelpasi vain mestaruus. Samaa mieltä on judokaa runsaan vuoden valmentanut Teemu Virtanen.

– Olisin ollut pettynyt, jollei voittoa olisi tullut, sillä Pihla on kovemmassa kunnossa kuin koskaan aiemmin eikä homma ole kiinni myöskään henkisestä puolesta. Uskoin häneen alusta loppuun saakka, vaikka alkuerissä tulikin tappio, Virtanen vakuuttaa.

Tempolaiset ovat rohmunneet vuosien mittaan kassikaupalla junioreiden SM-mitaleita, mutta naisten ja miesten sarjoissa menestys on ollut harvinaisempaa herkkua. Ennen Matikaisen mestaruutta vain Tanja Hakamäki on kyennyt aikuisten SM-kultaan. Tuosta voitosta on vierähtänyt aikaa 15 vuotta.

Pohjoismaiden parhaat judokat kokoontuvat kisailemaan kuukauden kuluttua Rovaniemelle.

– Viime vuonna tuli PM-hopeaa, joten nyt ei voi olla muuta tavoitetta kuin voitto, Matikainen toteaa.

Viikko PM-kisojen jälkeen Matikaisen ohjelmassa on Eurooppa-cupin turnaus Sloveniassa. Tähtäimessä ovat myös opiskelijoiden olympialaiset eli universiadit Napolissa.

– Jos sinne pääsen, niin se olisi kauden pääkisa. Siellä otteluvoitot olisivat kovia suorituksia.

Pääsiäisen harjoituksista

Tenavat, naperot ja aikuinen lapsi judo treenaa pääsiäisenä normaalisti.

Jatkokurssilla ei ole perjantaina harjoituksia.

Lauantaina 12-13 Tempocombat, 13-14.30 Judo
Maanantaina 18-19 Tempocombat, 19-20.15 Judo

Tempolaiset kilpailumatkalla Tartossa

Maskun Tempo oli perinteisellä Tarton judo kilpailumatkalla (Tartu XXVII international spring tourname) 5.-7.4. Mukana oli 8 kilpailijaa ja valmentajina Netta Ruusunen ja Tytti Puottula. Tänä vuonna kilpailijoita oli ennätysmäärä yli 300. Kaukaisin joukkue oli saapunut Saudi-Arabiasta asti.
Tempolaisista hopealle itsensä ottelivat, Sanni Kivijärvi ja Milja Marjunen. Pronssille Sasha Kyryliuk ja Juho Karru. Muille rutkasti hyviä ottelukokemuksia.

Samana viikonloppuna pidettiin Maskun Hemmingin koululla oppimisen ja opettamisen perusteet -koulutus. Mukana oli 28 judokaa Maskusta, Tammelasta ja Raisiosta. Kouluttajana toimi Marita Kokkonen Tikkurilan judokoista.

Puottulalle ja Seppälälle kultaa Hontai shiaissa

Hontai Shiai oteltiin Vantaalla 23.3. Kisoissa oli vajaat 200 judokaa ympäri Suomea. Temposta mukana oli kolmen hengen joukkue.

Tempolaisilla oli hyvä päivä ja mitaleja tuli hienosti neljä.

Tytti Puottula otteli kahdessa sarjassa. Hän voitti kultaa naisten veteraani sarjassa – 63 kg ja hopeaa naisten -63 kg:ssa.

Väinö Seppälä jatkoi kauden hyviä esityksiä voittaen kultaa pojat U18 -81 kg ja Otso Seppälä pronssia U18 -50 kg.

Perjantaina 22.3 alkoi Maskun Hemmingin monitoimitilassa judonperusteet koulutus. Koulutuksella pyritään antamaan judokoille valtakunnallisesti samat perustaidot ja -tiedot judon historiasta, periaatteista ja erilaisista harjoittelumuodoista, käytöstavoista yms. Mukana oli 24 innokasta judokaa Temposta ja Raision Ryhdistä. Kouluttajana toimi Turun Judoseuran Jussi Välimäki 2 dan.

Pihlalle kultaa Baltic Sea Championship kilpailussa

Baltic Sea Championship kilpailut olivat 9.3.2019 Tampereella. Tempon joukkueesta mukana olivat Otso Seppälä, Väinö Seppälä, Jesse Leino, Miro Malinen, Väinö Lehtinen sekä Pihla Matikainen. Valmentajana oli mukana Teemu Virtanen. Kisapaikkana oli aivan uusi urheiluhalli Orimattilassa, joka oli puitteiltaan erinomainen.

Kisat alkoivat lauantaina kello 9.00 B-juniorien matseilla. Otso Seppälä otteli alle 50-kiloisten sarjassa, hän sai yhden otteluvoiton.

Jesse Leino otteli alle 60-kiloisissa. Hänen ensimmäinen ottelunsa oli tiukka ja päättyi valitettavasti tappioon. Vastustajan hävittyä seuraavan ottelun karsiutui Jesse jatkosta. Miro Malinen otteli alle 73-kiloisissa. Miro sai myös yhden otteluvoiton.

Väinö Seppälä otteli alle 81-kiloisten sarjassa. Ensimmäinen ottelu venyi jatkoajalle, joka päättyi häviöön.

Väinö Lehtinen otteli alle 66-kilon sarjassa. Tiukat ottelut päättyivät tällä kertaa häviöön.

Pihla otteli naisten alle 63-kiloisten sarjassa, joka on yhtä painoluokkaa ylempänä mitä hänen normaali sarjansa on. Päivä piti sisällään kolme ottelua, joista kaikista Pihla otti voiton ja samalla vei nimiinsä koko sarjan.

Kaikki kilpailijat jäivät vielä seuraavaksi päiväksi leirille, johon osallistui judokoita Suomesta, Ruotsista, Virosta, Israelista ja Venäjältä. Vetäjänä toimi israelilainen Raviv Rautman.

Otso ja Väinö Seppälä jatkoivat vielä yläkoululeirille Tampereen Varalan urheiluopistolle.

Seppälä katkaisi Tempon poikien mitalittoman jakson

Maskun Tempon menestys nuorten SM-tatamilla on pitkään ollut pääasiassa tyttöjudokoiden varassa. Nyt tempolaispoikien kymmenen vuoden mitaliton kausi katkesi, kun Väinö Seppälä otteli SM-pronssille Iisalmessa. Edellinen seuran poikamitalisti oli Tuukka Hakamäki vuodelta 2009.

Mitali on SM-kisojen ensikertalaiselle pienoinen yllätys.

– Sijoitus oli tyydyttävä, koska en ole ennen ollut näin kisoissa kilpailuissa. En osaa oikein sanoa, mitä odotin, vaikka pienemmissä kisoissa olen ennen pärjännyt, Seppälä myöntää.

Seppälä judosi alle 18-vuotiaiden 81 kilon sarjassa. Tie mitaliotteluihin aukesi kahdella voitolla.

– Eivät ne helppoja matseja olleet.

Kun semifinaaleissa tuli tappio, Seppälä sijoittui kolmanneksi.

– Semifinaali olisi ollut voitettavasti, vaikka kaveri parempi olikin. Mitali tuli yllätyksenä, vaikka Väinö kisoissa hyvin skarppaakin, valmentaja Teemu Virtanen toteaa.

Maskun Tempon ykkösjudoka Pihla Matikainen otti uuden askeleen urallaan, kun hänet nimettiin aikuisten maajoukkueeseen vuodenvaihteen jälkeen.

– Tämä merkitsee enemmän kovia kansainvälisiä kilpailija. Pari viikkoa sitten olin Belgiassa. Vaikkei kisa kovin hyvin mennytkään, jäin sinne kolmeksi päiväksi harjoitusleirille, Matikainen sanoo.

Seuraavaksi Matikainen kilpailee Tanskassa.

– Siellä on vaativa kisa, johon tulee judokoita muun muassa Japanista.

Matikaisella on likimain varma edustuspaikka Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin.

Kynnys EM-kisoihin ja universiadeihin eli opiskelijoiden olympialaisiin on jo korkeammalla.

– Opiskelijakisoihin Italiaan on varmasti helpompi päästä.

Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä.

Tempolaiset voitokkaana Tampere-shiaissa

6.10 oteltiin Tampere-shiai judokisat. Temposta oli mukana 28 kisaajaa junioreista aikuisiin. Päivän aikana nähtiin upeita onnistumisia jokaiselta tempolaiselta.
Mitaleille ylsi: Justus Rapeli kultaa, Sanni Kivijärvi ja Tytti Puottula hopeaa, Vincent Grönblom, Juuso Suominen, Elias Vilkkinen, Otso Seppälä, Erik Mäkitalo, Miro Malinen ja Väinö Seppälä pronssia.

Samaan aikaan Pihla Matikainen otteli European Open Glasgow’ssa. Pihlan ottelut päättyivät ensimmäisellä kierroksella.

Kuvassa jatkoryhmän vetäjä Tytti Puottula Ensimmäisessä ottelussaan.

Jatkoryhmän vetäjä Tytti Puottula

Tempon Otso Seppälälle kultaa

La 29.9 oteltiin Nummelassa Hiiden shiai judokisat.
Tempoa edusti menestyksekkäästi kisatiimi.
Otso Seppälä kultaa, Jesse Leino hopeaa, Heidi Tuurala ja Miro Malinen pronssia. Muille hyvää kokemusta kauden ensimmäisistä kisoista.

Ensi viikonloppuna Pihla Matikainen kisaamassa Glasgow European openissa ja osa Tempon judokoista Tampere shiaissa.

Hikoile TempoCombatissa ja mattoväännöissä

Ke 11.7 Tempon kesäkausi pyörähtää Tempocombatin ja mattovääntöjen merkeissä. Kaikki ovat tervetulleita hikoilemaan😊 Maskun Hemmingin koululle.
Mm ke 18.7 mattoväännön vetäjäksi olemme salillemme saaneet Timo-Juhani ”Tipi” Hirvikankaan lukkopiainin kaksinkertaisen Euroopan mestarin FFG:ltä

Aikataulu:
Ke 11.7 18 – 19 TempoCombat (Anne/Jukka) , 19-2030 Niko
Ke 18.7 18- 19 TempoCombat (Niko) , 19-2030 mattovääntö ”Tipi”Hirvikangas
Ke 25.7 18 – 19 TempoCombat (Anne/Jukka) 19-2030 mattovääntö Joni K
Ke 1.8 18 – 19 TempoCombat (Niko)19-2030 mattovääntö Joni K
Ke 8.8 18 – 19 Combat (Anne/Jukka) , 19 -20.30 mattovääntö Niko

Pihla Matikainen taipui vasta finaalin jatkoajalla

Maskun Tempon judoka otteli PM-kisoissa hopealle.

Maskun Tempon judoka Pihla Matikainen venyi uransa toistaiseksi komeimpaan saavutukseen, kun Pohjoismaiden mestaruuskisoista heltisi hopeaa Tanskan Hillerödissä. Mestaruuskaan ei olisi ollut mahdottomuus, sillä Matikainen hävisi finaalissa ruotsalaiselle vastustajalleen vasta jatkoajalla.

– Siinä väännettiin ja käännettiin seitsemän minuuttia. Ei voitto isosta jäänyt kiinni, sillä ottelu olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Ehkä olin vähän liian tyytyväinen jo finaalipaikasta. Onneksi näitä mahdollisuuksia tulee vielä, Matikainen vakuuttaa.

Matikaisella oli tiukkaa jo tasokkaassa alkuerävaiheessa, kun matsit tanskalaisjudokaa ja tulevaa loppuottelukumppania vastaan venyivät jatkoajalle. Molemmat taistot päättyivät lopulta tempolaisen hyväksi.

– En ollut kumpaakaan heistä aiemmin pystynyt voittamaan.

Semifinaalissa oli jo helpompaa, kun Matikainen tarvitsi vain minuutin verran finaalipaikan saalistukseen.

Hopea oli Matikaiselle ensimmäinen PM-tason mitali ja samalla hän otti nimiinsä Maskun Tempon historian parhaan aikuissijoituksen Pohjoismaiden mestaruusmittelöissä. Saavutuksen arvoa nostaa se, että Matikaisen keväinen treenikausi meni plörinäksi.

– Aikuisten SM-kisat jäivät väliin, kun polvesta menivät sivusiteet rikki. Vähän jännitti, kun PM-kisoissa ottelin ensimmäistä kertaa neljään kuukauteen. Polvessa ei kuitenkaan tuntunut kipuja.

Matikainen myöntää, että Pohjoismaiden huipulta on vielä rutkasti matkaa eurooppalaiseen kärkeen.

– Ihan mahdotonta ei ole kuitenkaan pääsy EM-kisoihin marraskuussa, koska siellä on myös alle 23-vuotiaiden sarja. Vielä pisteet eivät kuitenkaan sinne riitä.

SM-mitaleita junioreiden ja naisten sarjoissa kahminut Pihla Matikainen ottelee edelleen alle 57-kiloisissa, vaikka painonpudotus vaatiikin melkoisia kommervenkkejä.

– Ennen olin sarjaan alipainoinen, mutta nyt jo vähän ylipainoinen. Sellaiset 4–5 kiloa pitää painoa pudottaa ennen kisoja. Muutama viikko on kituuttamista, kun pitää syödä kevyesti ja noudattaa perusdieettiruokavaliota. Loppu hoituu jumppaamalla hikipuvussa ja saunomalla, jotta saa nestettä irtoamaan kehosta, Matikainen toteaa.

Punnitus on kisapäivää edeltävänä iltana.

– Sen jälkeen alkaa tankkaus. Juon heti pari litraa, mutta pihville ei voi sentään lähteä.

Kilotaiteilusta huolimatta Matikainen ei suunnittele siirtymistä pykälää tuhdimpaan painoluokkaan.

Vakka-Suomen Sanomat / Vesa Penttilä

Pihla Matikainen saa treenivastusta Väinö Lehtiseltä.

Tempolaiset judokat kilpatatameilla

Tempolaisten helmikuu alkoi kilpailuiden merkeissä.

Pihla Matikainen matkusti 3.2. Belgian Herstaliin Belgian Ladies openiin.
Ensimmäiseksi vastustajaksi hänelle tuli U18 ikäluokan EM pronssimitalisti Sakasta ja toinen vastustaja oli ranskalainen useiden European Cupien ja EM kisojen mitalisti.

Ottelut olivat tasaväkisiä ja lähes täysmittaisia. Saksalainen ja ranskalainen saivat otteluvoitot, joten Pihla ei päässyt toiselle kierrokselle. Kisojen jälkeen Suomen joukkue jäi treenaamaan kovatasoiselle judoleirille.

Judoleirillä Pihla loukkasi polvensa, joten hänelle tulee hetken kilpailutauko.

Pihlan ollessa Belgiassa Tul:n Varsinais-Suomen piirin juhlassa hänet valittiin Tul:n Varsinais-Suomen piirin vuoden lupaavaksi naisurheilijaksi. Palkinnon kävi noutamassa kisatiimin valmentaja Teemu Virtanen.

Judon Nuorten U18- ja U21 ikäluokkien Suomen mestaruuskisat oteltiin Vantaan Tikkurilassa 10-11.2.
Kilparyhmästä ottelemassa olivat U18 Henri Huhtala ja U21 Lauri Johansson. Kisojen saldona oli Lauri Johanssonille otteluvoitto ja Henri Huhtalalle kokemusta SM-kisa tatameilta.

Teemu Virtanen oli matkassa valmentajana. Kisoissa oli yhteensä 150 Suomen parasta nuorta ja kisojen taso oli äärimmäisen kova.

Tempon kilpailijoita nähdään seuraavaksi maaliskuussa Orimattilassa Baltic Sea openissa, Maskun omissa salikisoissa ja Alempien vöiden mestaruuskisoissa Vantaalla.

Lauri Johansson, Teemu Virtanen, Pihla Matikainen ja Henri Huhtala

Maskun Tempon Teemu Virtaselle musta vyö judossa

Maskun Tempon menestyksekäs vuosi sai hienon päätöksen, kun seuran pitkäaikainen aktiivi Teemu Virtanen suoritti mustan vyön. Vyökokeissa hänen parinaan oli Teemu Tirri.

Teemu aloitti judo uransa reilu parikymmentä vuotta sitten. Pienen pojan sai judon pariin perhetuttu. Menestyminen kisoissa ja lajin hienous kiehtoi sen verran paljon, että vähitellen muut harrastukset jäivät pois. Vuosien harjoittelu toi hänelle maajoukkuepaikan, SM- mitaleja ja menestystä kansainvälisistä kisoista. Armeijan jälkeen kilpaileminen vaihtui valmentamiseen. Tällä hetkellä hän valmentaa Tempon nuoria kisatiimiläisiä. Nuoret kertovat Teemun harjoitusten olevan kovia, mutta silti mukavia. Hauskoja hetkiä tuo ajoittainen valmentajan hajamielisyys.

Tulevaisuudessa Teemu keskittyy valmennukseen ja pyrkii itse harjoittelemaan mahdollisimman aktiivisesti. Itse vyökorotukseen hän on tyytyväinen, lapsuuden unelma on vihdoinkin toteutunut. Seura palkitsi kuluvana viikonloppuna joulujuhlissaan Teemun karhu-palkinnolla. Palkinto annetaan joka vuosi henkilölle, joka on toiminut esimerkillisesti kamppailulajin henkeä kunnioittaen. Joulujuhlat keräsivät reilu 200 Tempolaista saman katon alle viettämään juhlaa perinteiseen tapaan.

Tempon judokisoissa osallistujia Virosta asti

– Mulla on nyt kaksi ottelua takana. Molemmista tuli voitto, kertoo 9-vuotias maskulainen Onni Ilomäki.

Meneillään on Maskun Tempon järjestämä judokilpailu Hemmingin koululla, jossa mittelevät juniorit F-junioreista C-junioreihin. Ottelijoita on saapunut Viron Tartosta asti.

Onni Ilomäen viimeinen ottelu alkaa kesken haastattelun. Muutamaa minuuttia myöhemmin judomatolta astelee iloinen poika. Kolmannen voiton jälkeen kaulaan ripustetaan P30-sarjan kultainen mitali.

– Heitot ja sidonnat ovat kaikista hauskinta judossa, kertoo vuoden verran judoa harrastanut Ilomäki.

Hän kuuluu Maskun Tempon ryhmään, joka harjoittelee vastuuohjaaja Anne Kirstinän alaisuudessa.

– Temposta mukana kilpailuissa on noin kaksikymmentä lasta, Kirstinä kertoo.

Menestystä Kirstinän suojateille tuli lauantaina runsaasti. Oman luokkansa voitti peräti neljä Maskun Tempion judokaa. Ilomäen lisäksi voittajia olivat P39-luokan Otso Seppälä, P47-luokassa Atte Helenius ja P70-luokassa mitellyt Väinö Seppälä.

Tyttöjen puolella yhdeksänvuotias Sanni Kivijärvi ylsi hopealle T30-luokassa. Kivijärven voittokulku katkesi neljännessä ottelussa. Luonteeltaan rämäpäinen Kivijärvi on löytänyt judosta mieleisen harrastuksen.

– Tässä ei tarvitse niin paljon varoa vastustajaa, Sanni kertoo.

Sanni on harrastanut judoa jo lähes neljä vuotta. Kilpailujakin on takana jo useampi. Viimeksi hän otteli Tampereella.

– Lisäksi harrastan urkkakoulua, suunnistusta, rytmikerhoa ja ukulelen soittoa.

Onnin ja Sannin ottelut sijoittuivat aamupäivään, joten heille jäi hyvin aikaa myös liikuntasalin takaosaan pystytetylle temppuradalle. Trampoliineista ja muista voimisteluvälineistä rakennettu rata oli suosittu perheen pienimpien keskuudessa.

Yksi nuorimmista temppuilijoista oli Klaukkalasta saapunut Oona Tuovinen. Alkuvuodesta kolme vuotta täyttävä Tuovinen oli melkoinen hurjapää nuoresta iästään huolimatta. Maskuun hän saapui Mynämäestä, jossa hän vieraili mumminsa luona.

– Olen kotoisin Mynämäestä, mutta asumme nykyään Klaukkalassa. Mummi vinkkasi tästä tapahtumasta ja päätimme tulla katsomaan, Onnan äiti Riikka Tuovinen kertoi.

Oona tykkäsi temppuradasta, sillä siinä sai hyppiä pehmeille patjoille.

– On ollut kivaa. Lisää, huusi Oona ja juoksi takaisin jonon jatkeeksi.

Maskulainen Nea Saarenpää saapui tapahtumaan pelkästään temppuradan takia.

– Judoa en ole katsonut, sanoi Maskun Palloseurassa jalkapalloa harrastava Nea.

Nea tuli paikalle isänsä ja pikkuveljensä Jonnin kanssa.

– En tiedä vielä, mikä on kivointa tässä. Menen seuraavaksi trampoliinille, sillä sitä en ole vielä kokeillut, Nea ilmoitti.

Jesse Ranta / Vakka-Suomen Sanomat

Oona Tuovisella on hauskaa temppuradalla äitinsä Riikka Tuovisen kanssa.

Onni Ilomäki voitti kaikki ottelunsa.

Tempon judokoilla vauhdikas lokakuu

U18 ja aikuisten Finnish judo open oteltiin Tampereella 21.10. Tempon kilparyhmästä ottelemassa oli Lauri Johansson, Väinö Lehtinen ja Pihla Matikainen. Lauri Johansson ja Väinö Lehtinen saivat kumpikin yhden
otteluvoiton. Pihla Matikaisen sarjassa oli viisi naista. Hän voitti kolme ottelua täydellä pisteellä ja hävisi yhden varoituksella, kuitenkin Pihlan yhteispisteet olivat korkeammat ja näin ollen kultamitali Pihlalle.

Tempon Otso Seppälä osallistui valtakunnalliseen yläkoululeiritykseen Varalassa 23-26.10. Leiritys on osa Suomen Olympiakomitean valtakunnallista urheiluakatemiaohjelmaa. Sekä yläkoululeiritys on osana judokan maajoukkuepolkua.

La 28.10 Pihlan taidon näytteitä nähtiin Vantaalla järjestetyissä mattojudon (Ne-Waza) epävirallisissa SM-
kisoissa. Pihla voitti kaikki ottelut täysillä pisteillä ja kaulaan pujotettiin kultainen mitali.

Su 29.10 Tempon kilparyhmä ja kisatiimi osallistui Vantaan Hontai shiaihin. U13 sarjassa ottelivat Atte Helenius ja otteluvoiton otellut Konsta Puottula. U15 sarjassa Otso Seppälä taisteli hopealle. U18 vuotta Henri Huhtala pronssia. Väinö Lehtisen ottelut päättyivät loukkaantumiseen. Naisten sarjassa Pihla Matikainen nappasi kolmannen kultamitalinsa lokakuun aikana.

La 4.11 klo 11 alkaen Tempo järjestää MaTe-junnukisat ja Temponaatio lasten tapahtuman Maskun Hemmingin koululla. Tatamilla nähdään Tempon omat juniorit sekä mm Tarton judojoukkue. Temponaatio tapahtumaan ovat kaikki lapsiperheet tervetulleita. Tapahtuma on maksuton.